Joulukuu alkoi lupaavasti! Hertan dna testin tulos tupsahti Alabamasta ja vastaus oli CLEAR! Piti oikein istua hetkeksi alas ja miettiä mitä tämä käytännössä tarkottaisi. Siis Hertta ei kanna Landseerien trombopatiaa, eikä ole sairas koira. No mitä merkillistä tässä muka on? No ei minulle henkilökohtiasesti yhtään mitään, koska itse olen aina Hertan niin ajatellutkin olevan, mutta ympäristöhän on voimakkaasti leimannut aikoinaan Hertan sukunsa vuoksi Trombopatian kantajaksi. No nyt sitten niin ei ole! Ja samansukuisia koiria (ei enää paljoa hengissä olevia) on muitakin testattu puhtaiksi.

Tuolla ympäristön leimaamisella tarkoitin joitakin toisia kasvattajia jotka aktivoituivat etenkin Hertan pentue suunnittelun alkaessa (vuonna 2003) ja kun pennut lopulta vuonna 2006 näkivät päivänvalon niin ei se mustamaalaaminen ollut loppunut. Kuulin pentujen kyselijöiltä muutamien kasvattajien puhuneen selkäni takana, että Hertan pentue on varmasti muuten terveydellisesti ja luonteenpuolesta ok, mutta äiti kuuluu verisairaisiin koiriin.. Hoh hoi. Kerroin silloin sen hetkisen faktan tilanteesta kaikille kyselijöille, mutten itse viitsinyt alkaa kostamaan mustamaalamisen kierrettä eteenpäin. Eli kun meillä ei ollut pakko myydä yhtäkään pentua niin jätin harkinnan pennuista kyselijöille.. ja voin veikata että kyllä joidenkin kasvattajien puheet olivat olleet niin pelotteluhenkisiä ja perättömiä, että ensimmäistä Landseeria hankkiva jätti meidän pennut varmasti väliin. No jokaisella (kasvattajallakin) on oikeus sananvapauteen :D

Mutta nyt kun virallisesti sekä Armi että Hertta ovat trombopatian osalta puhtaita, samoin kuin koko A-pentueen testatut koirat, niin toivon että tämä verisairauskeskustelu jatkuu siitä, että koirat luokitellaan vain ja ainoastaan tutkitun tuloksen perusteella eikä suvun. Jookosta?
Nyt joku ihmettelee, että mitä minä enää näiden vuosien jälkeen vaahtoan asiasta :) No oli pakko tuulettaa :) :)

Toisaalta olen myös sen verran pessimisti ja realisti, että aion testata tulevat pennut trombopatian osalta vaikka molemmat vanhemmat olisivatkin testattu terveiksi. Ja tämä vain ihan siksi, että meillä ei ole näyttöä todellisuudessa sairauden periytymiskaavasta, koska tieto on niin uusi (vaikka paperilla periytymiskaava onkin)ja siksi että olen utelias näkemään itse tuloksen. Toisaalta en halua kaupata terveitä pentuja trombopatian osalta, jos näyttöä ei ole. Enhän lupaa A-lonkkaisista vanhemmistakaan tervelonkkaisia pentuja (..onneksi en, koska tämäkin on näytetty A-pentujen osalta ettei näin käynyt :( )Tietysti toivoisin, että muitakin pentueita testattaisiin, mutta se jokaisen omassa harkinnassa.

Joulun odotus menee meillä myös Gemman virallisten lonkka+kyynärkuvien odotukseen. Eilen käytiin kuvailemassa ja ei siellä ihmeitä näkynyt, siistiä jälkeä ja aika tiivistäkin, eli odotellaan lausuntoa. Bergamascojahan kuvataan äärettömän vähän ja suurimmalla osalla koirista ei ole virallisia tutkimustuloksia kun ne ei kuulu Suomessakaan pevisaan, mutta vaikka on kuinka harvinainen rotu niin itse ajattelen että tietyt terveystutkimukset tehdään, jotta voidaan myös arvioida on mm Gemmasta jatkamaan sukua. . Eli mielenkiinnolla odotellaan!

Tästä hieman provokatiivisesta kirjoituksesta huolimatta, toivotan leppoisaa Joulun odotusta kaikille :-)